Tennisjuniori

Mikä on yläkoululeiritys?

Valtakunnallinen yläkoululeiritys on osa Suomen Olympia-komitean urheiluakatemiaohjelmaa. Suomen Urheiluopisto käynnisti syksyllä 2016 mittavan yläkouluvalmennuksen ohjelman 7–9-luokkalaisille tavoitteellisesti urheiluun suuntautuneille nuorille. Yläkoululeiritys on leiritysjakso-kokonaisuus. Vuodessa on useampi, pääsääntöisesti 4-5 päivän jakso, jolloin nuori majoittuu Vierumäellä.

Yläkoululeiritys on tarkoitettu tavoitteellisesti urheilua harrastaville nuorille.

Yläkoululeiritykset järjestetään yhdessä lajiliittojen ja yhteistyöseurojen kanssa. Yhteistyössä mukana on myös Päijät-Hämeen Urheiluakatemia.

Mitä hyötyä yläkoululeirityksestä on?

Yläkoululeiritysten painopisteinä ovat koulu ja opiskelu, elämäntaidot sekä urheilullinen kehittyminen. Leirityksellä nuori siis pääsee kehittämään itseään intensiivisessä lajivalmennuksessa, oppimaan urheilijan elämänhallintaan liittyviä taitoja sekä opiskelemaan kouluaineita. Leirille osallistumisen ehdoton edellytys onkin opiskelujen mallikas hoitaminen.

Yrityksille ja ryhmille kuva

Arjen hallinnan taidot opitaan nuorena

Elämäntaidot ovat toinen isompi sisältökokonaisuus. Psyykkinen valmennus, ravinto, uni ja lepo ovat urheilun näkökulmasta erittäin tärkeitä osa-alueita. Myös ns. arjen hallintaa kehitetään systemaattisesti leirityksen aikana. Valtakunnallisen yhteistyön ansiosta leirityksessä on käytettävissä Suomalainen huippuosaajien verkosto myös elämäntaitojen opettamisessa.

Urheilullisen puolen kehittäminen jakautuu monipuoliseen liikkumistaitojen kehittämiseen sekä lajiharjoitteluun. Motoriset perustaidot ja fyysiset ominaisuudet ovat kehityskohteita kaikkien lajien urheilijoiden kanssa. Lajitaitojen harjoittelusta vastaavat puolestaan eri lajien ammattivalmentajat.

Yl koululeiritys peukut

Ilo – Innostus – Intohimo

Tavoitteellisesti urheilevalle nuorelle tärkeitä taitoja löytyy paljon myös urheilun ulkopuolelta. Ravinnon, unen ja levon merkitystä ei voi etenkään urheilijan elämässä aliarvioida. Yläkoululeirityksellä opitaan siis oman lajin lisäksi arjen hallinnan taitoja, jotka välittyvät luonnollisesti myös urheilusuorituksiin.

Leirityksessä yhdistetään tavoitteellinen koulunkäynti tasapainoiseen elämäntapaan ja harjoitteluun. Toimintaa on toteuttamassa eri tahojen ammattilaisverkosto, jonka päätehtävä on tarjota kokonaisvaltaisesti tukea nuoren urheilijan arkipäivään. Tarkoituksena on tukea nuoren ympärillä olevaa tukiverkostoa, eli kehitystyötä tehdään urheilijan lisäksi yhteistyössä myös kodin, koulun ja seuran kanssa. Painopisteinä leiritysjärjestelmässä ovat koulu ja opiskelu, elämäntaidot sekä urheilullinen kehittyminen.

Vierumäen ja koulun yhteistyö

Vierumäen ja koulun yhteistyö

Leirin jokaisena päivänä on varattu reilusti aikaa koulutehtävien tekemiseen. Samalla nuorta kasvatetaan jo yläkouluiässä itsenäiseen opiskeluun ja vastuun ottamiseen myös opiskelujen osalta. Tällä halutaan valmistaa nuoria toisen asteen opintoihin ja mahdollisesti hakeutumiseen toisen asteen urheiluakatemiatoimintaan.

Tiivis yhteistyö koulujen kanssa mahdollistaa sen, etteivät opiskelut pääse kärsimään leiritysten takia. Leirille osallistumisen ehdoton edellytys on opiskelujen hoitaminen laadukkaasti.

Kun kokonaisuus on kunnossa myös kentän ulkopuolella, saa omasta lajista ja
treenaamisesta irti myös enemmän.

Yläkoululeiritykset Vierumäellä

Cheerleadingin yläkoululeiritys

Cheerleadingin yläkoululeiritys

Vuonna 2008-2010 syntyneille tasolla 3-5 kilpaileville urheilijoille. Haku lukuvuodelle 2023-2024 on nyt auki.

Jääkiekon yläkoululeiritys

Jääkiekon yläkoululeiritys

Tavoitteellisesti jääkiekkoa pelaaville 7.-9.luokkalaisille (2008-2010 syntyneet) pojille ja tytöille. Haku lukuvuodelle 2023-2024 avoinna.

Moottoriurheilun yläkoululeiritys

Moottoriurheilun yläkoululeiritys

Moottoriurheilun yläkoululeiritykseen haetaan mukaan Suomen Moottoriliiton alaisissa lajeissa kilpailevia yläkouluikäisiä tyttöjä ja poikia.

Naisten telinevoimistelun yläkoululeiritys

Naisten telinevoimistelun yläkoululeiritys

Lukuvuodeksi 2023–2024 toimintaan haetaan ensisijaisesti kilpalinjan omavalintaisten luokkien tai maajoukkuelinjan urheilijoita.

Taitoluistelun yläkoululeiritys

Taitoluistelun yläkoululeiritys

Taitoluisteluliiton (STLL) tai Vierumäen omaan yläkoululeiritykseen. Haku lukukaudelle 2023-2024 on nyt auki.

TeamGym yläkoululeiritys

TeamGym yläkoululeiritys

Leiritys suunnattu TeamGymin A-lisenssin omaaville urheilijoille (synt. 2008-2010). Haku lukuvuodelle 2023-2024 on nyt auki.

Tenniksen yläkoululeiritys

Tenniksen yläkoululeiritys

Tavoitteellisesti tennistä pelaaville, vuosina 2008–20010 syntyneille pojille ja tytöille. Haku lukuvuodelle 2023-2024 on nyt auki.

Uinnin yläkoululeiritys

Uinnin yläkoululeiritys

Tavoitteellisesti urheiluun suuntautuneita uinnin harrastajia (synt.2008-20010). Haku lukuvuodelle 2023-2024 on nyt auki.

Yläkoululeirityksen yhteyshenkilöt

Vladislav Bespomoshchnov
Jääkiekko
Hannele Impola
Moottoriurheilu ja uinti
Janina Hettula
Cheerleading, taitoluistelu, naisten telivoimistelu, Teamgym